Siirry pääsisältöön

30.1.2016 Lappeenranta Rock City All Night Long

Koska kirjoitan keikkablogia, niin tottakai kirjoitan mahdollisimman vähän itse keikoista.
Voitte tulla paikanpäälle tsekkamaan keikkoja. Niistä on vähän turha kirjoittaa, ne pitää kuulla ja nähdä. Keikat löytyvät kotisivulta.

Sen verran voi kuitenkin eilisestä keikasta todeta, että flunssan huomioon ottaen se meni oikein hienosti. Vanhoja Kipparin faneja oli paikalla ja uusia kuulijoita oikein mukavasti. Elikkä hyvien soolokeikkojen sarja Lappeenrannassa sai jatkoa. Huhtikuussa jälleen uudelleen sitten Old Bankiin.

Lappeessa oli jatkoaikaa huoneen luovutuksen suhteen, joten nukuin puoli kahteen saakka aikalailla sikeästi. Olo olikin taas vähän parempi ja tuntui, että flunssa alkoi menettää otettaan. Hyvä homma, koska Ilonan keikka illalla oli bändin kanssa ja bändikeikan peruttaminen olisi tosi kurjaa. Sehän tietäisi tulonmenetystä myös muille kuin vain itselle. Mutta hyvältä siis tuntui.

Bankiin roudaamaan eilisen keikan soittokamat autoon ja samalla kävin syömässä Amarillon puolella oikein hyvä kanaburriton. Suosittelen!

Auto parkkiin Ilonan eteen ja Cumulukseen kirjautumaan seuraavaksi yöksi. 
Jälleen yksi tuttu hotelli, jossa on tullut yövyttyä varman 30 kertaa. Kämppiksenä tälläkin kertaa bändimme basisti Mikko. Mikon kanssa on tullut vuosien varrella vietettyä ainakin yli 300 hotelliyötä, joten tunnemme toisemme metkut aika hyvin. Mikko on hyvää seuraa ja juttua riittää elämän kaikista osa-alueista vuosi vuoden jälkeen. Keikkaelämässä onkin paljon kysymys siitä millaisessa työyhteisössä ollaan. Kaverisuhteet ovat syviä ja keikoille jaksaa kerta kerran jälkeen lähteä paljon myös sen takia, että toinen "perhe" odottaa siellä sinua.
Phil Harmonicissa on erittäin hyvä meininki tällä hetkellä ja tekemisen meininki on oikeanlaista. Keikkojen tekeminen on vaivatonta. Bändissä tuollainen tilanne ei todellakaan ole itsestäänselvyys, joten tästä osaa tällä hetkellä nauttia toden teolla!     


Phil Harmonic Baltic Queen keikalla keväällä 2015
(Vas: Mikko,Anssi,Krisse ja Rami)ps.Tuo valkopaitainen peukkua näyttävä kaveri ei kuulu bändiin ; )








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Levyä,Lastuja ja mainontaa

Vihdoinkin sain julkaistua sooloalbumin viime kesänä. Heinäkuussa konsertoimme Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ja levynjulkkari oli mainio kokemus. Levyjen julkaiseminen on muuttunut aika tavalla viimeisen viiden ja varsinkin kymmenen vuoden aikana. Vielä 2005 saattoi CD levyä myydä vielä hyvinkin tuhansiakin kappaleita. Nykyisin suoratoistopalveluiden käyttö on romahduttanut fyysisten levyjen myynnin. Silti keikoilla on mukava olla levyjä tarjolla yleisön hankittavaksi. Levy on myös samalla "käyntikortti", joka saattaa soida pitkään autossa ja kotisoittimessa. Mainonta on suuressa roolissa kaikessa keikkahommissa nykyaikana. Netti ja Some suoltaa ihmisten aisteille koko ajan uutta musiikkia ja viihdettä. On vaikea erottua massan keskeltä ja tuntuu, ettei pelkkä oma  persoonallinen musiikki enää riitä. Keikka kerrallaan pyritään jäädä yleisön mieleen ja omaa musiikkia promotaan sopivasti ja sopivin väliajoin Somessa ja muissa palvelimissa. Kotisivu saattaa olla jo vähän

Uutta matoa koukkuun...

Torstai oli vähän Blues. Sitä ei käy kiistäminen, mutta perjantaina sitten lähdettiin uusin voimin keikalle. Kaksi vuorokautta laivalla on yhtä kuin viettäisi vappuaattoa pari vuorokautta ilman taukoja. Ihmiset ovat kyllä todella kännissä noilla risteilyilllä. No minkäs teet? Katsellaan vierestä ja soitetaan musaa. Perjantain keikka oli oikein mainio ja jengillä oli kaikesta tärpätin vedosta huolimatta oikein mainio tunnelma. Yökerhossa soitto soi 24.00-03.00 välillä ja jengi bailasi kiitettävästi. Periaatteessa hymyilyttää, mutta uusi takki hajosi jo menomatkalla torstaina : ( Niinpä otettiin oluet murheeseen ennen keikkaa pubin puolella. Valmiina keikkaan perjantaina Tuttuja ja puolituttuja Veikkolasta Roudaus sitten autokannelle keikan jälkeen ja noin 04.00 oltiin hytissä. Ihmettelin hetken aikaa, että tuleekoha se uni? No ei se ihan heti tullut, mutta parin tunnin päästä sitten jo olin pää tyynyssä ja unten mailla. Iltapäivällä sitten kömmittiin a

Konserttia vai Klubikeikkaa?

Siinäpä vasta otsikko! Molemmissa on todellakin puolensa. Konsertin rakentaminen ja valmistaminen on mielenkiintoinen prosessi. Varsinkin omaa musiikkia esitettäessä täytyy ensinnäkin esitettävät kappaleet säveltää ja sanoittaa. Lainabiiseillä voi toki täydentää ohielmistoa, kunhan ne sopivat konsertin linjaan. Omia käännöksiä voi myös tehdä niin halutessaan, tai käyttää entisaikojen loistavia käännöksiä. Tai sitten surffailla eri kielien viidakossa. Kaikki käy riippuen tyylilajista ja yleisöstä. Miksi sitten konsertti on palkitseva esiintyjälle? Yleisö kuuntelee,osallistuu ja osoittaa kiinnostusta taidettasi kohtaan.  Lipun ostettuaan myöskin yleisö haluaa tukea esiintyjää oman musiikin esittämisessä ja taiteensa tekemisessä. Täytyy myös muistaa, että suinkaan kaikki konsertit eivät ole loppuunmyytyjä, vaikka isojen nimien jäähallikiertueet sellaisen kuvan saattavat antaa. Pieniä ja intiimejä keikkoja tehdään kymmenittäin vuoden aikana ja monasti hyvin pienillä lipputuloilla. Siis